Haluatko kuulla miten voimme tehostaa rakennushankkeesi toimintaa?
Sovitaan tapaaminen ja esittelemme tarkemmin toimintamallimme sekä tuloksia toteuttamistamme hankkeista.

Me TPEX Oy:ssä ajattelemme työmaalogistiikasta uudella tavalla. Logistiikka ei ole rakennushankkeissa vain välttämätön paha, joka tuottaa kustannuksia. TPEXillä puhumme työmaalogistiikan sijaan mieluummin työmaan materiaalihallinnasta.
Tuomme projekteihin uudenlaista prosessiajattelua ja toimintamallimme tuloksena tuotamme rakennushankkeelle merkittäviä ajallisia ja taloudellisia säästöjä.
Suurten ja vaativien rakennushankkeiden arki on meille TPEX Oy:ssä tuttua, sillä taustamme on työmailla. Juuri siellä olemme oivaltaneet, miten asiat voidaan tehdä paremmin. Päivittäisessä rakentamisessa syntyy usein valtavasti hukkaa turhana työnä, siirtelynä, odotteluna ja välivarastointina. Valtaosa asentajien ajasta kuluu muuhun kuin tuottavaan työhön.
Rakennushankkeissa saavutamme huomattavan säästöpotentiaalin, kun materiaalihallinta suunnitellaan alusta alkaen niin, että oikeat materiaalit ovat työmaalla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Näin materiaaleja ei tarvitse varastoida työmaalla eivätkä ne ole eri työvaiheiden tiellä. Turhat siirtelyt paikasta toiseen jäävät pois.
Toimintamallimme mahdollistaa työn sujuvan virtauksen ja tahtituotannon, jolloin työt edistyvät tehokkaasti ja aikataulussa.
Tehokkaan työmaan toimintamallin lähtökohtana on yhteinen ymmärrys ja yhdessä tekeminen.
Tärkein tavoitteemme on parantaa rakentamisen tuottavuutta ja kannattavuutta. Tämä näkyy rakennushankkeen kolmella eri toimijatasolla: tilaajalla, rakennusliikkeellä ja työmaalla.
Voimme parhaiten tuoda rakennushankkeelle arvoa ja säästöä, kun olemme mukana alusta alkaen. Projektin alkuvaiheen päätökset vaikuttavat ratkaisevasti siihen, kuinka kustannustehokkaasti hanke voi edetä myöhemmissä vaiheissa. Alussa tehdyt viisaat valinnat realisoituvat säästöinä projektin edetessä.
Materiaalihallinnan kustannukset eivät pääse yllättämään, sillä tarjoamme palvelumme sidotuin kustannuksin. Tämä onnistuu huolellisella ennakkosuunnittelulla ja tehokkaalla resurssien käytöllä. Osaamme siis sanoa jo projektin alussa, mitkä työmaalogistiikan kustannukset tulevat kokonaisuutena olemaan.
Rakennusprojektin edetessä teemme jatkuvasti huolellista talouden seurantaa. Pidämme asiakkaan koko ajan kartalla siitä, miten kustannukset kehittyvät ja miten pysymme suunnitellussa budjetissa. Näin pystymme myös reagoimaan mahdollisiin muutoksiin ajoissa.
Sovimme projektin alussa yhteisesti kaikkien toimijoiden kanssa toimintamallista, jota noudattamalla saamme yhdessä aikaan tehokkaan työmaan. Perehdytämme urakoitsijat yhteisiin pelisääntöihin ja varmistamme, että ketju toimittajalta työmaalle on sujuva.
Työturvallisuus on meille ykkösprioriteetti. Turvallisuus paranee jo sillä, että työmaalla ei loju suurta määrää käyttöä odottavia materiaaleja, joita täytyy siirrellä. Jokainen materiaalisiirto on aina turvallisuusriski - minimoimalla siirrot kohennamme turvallisuutta merkittävästi.
Työurvallisuusasioiden täytyy olla jatkuvasti mielessä rakentamisen arjessa, ei vain paperilla. Kehitämme vahvaa turvallisuuden kulttuuria ja panostamme työturvallisuushavainnointiin. Haluamme, että jokainen työntekijä pääsee päivän päätteeksi terveenä kotiin.
Kun etsit kokonaistaloudellisesti edullista, työn virtauksen mahdollistavaa sekä tehokkaan ja turvallisen työmaan toimintaa tukevaa materiaalihallinnan kumppania, olemme palveluksessasi.
Sovitaan tapaaminen ja esittelemme tarkemmin toimintamallimme sekä tuloksia toteuttamistamme hankkeista.