Logistisesti haastavat kohteet saavat meidät syttymään
Lisäarvoa työmaalogistiikan suunnittelulla
Iso projekti? Vaativakin? Kenties kaupungin ytimessä? Sehän on kuin meille tehty.
TPEX on haasteista syttyvä työmaalogistiikan asiantuntija. Ydinosaamistamme on logistisen tahdin ja materiaalivirtojen suunnittelu, logistiikan koordinointi sekä laadukas työmaatoteutus.
Meillä on satojen projektien tuoma vahva ammattitaito, käytämme ja kehitämme alan parhaita digitaalisia työkaluja.
Perusteellisesti suunniteltu työmaalogistiikka mahdollistaa virtautetun tuotannon ja kustannussäästöt. Jotta logistiikan kustannuksiin pystytään vaikuttamaan, niiden on oltava näkyviä ja ne on tunnistettava kustannuslaskelmasta. Työmme tukena ovat viimeisintä teknologiaa hyödyntävät digitaaliset työkalut, joiden ansiosta kaikki tieto on aina ajan tasalla.
Kehitysvaihe
Konsultointi
Asiantuntijapalvelu, joka auttaa syventymään logistiikkaan sekä ratkaisemaan siihen liittyviä haasteita. Räätälöimme palvelun sisällön asiakaskohtaisesti.
Logistisen toimintamallin määrittely
Kartoitamme ja analysoimme hankkeen logistisen prosessin. Laadimme sen pohjalta logistiikan toimintamallin, joka ottaa kantaa mm. prosesseihin, kustannuksiin, vastuisiin sekä velvoitteisiin.
Logistiikkastrategian määritys
Määrittelemme asetettujen tavoitteiden mukaisen logistiikkastrategian. Se linjaa, miten logistiikkaa suunnitellaan, koordinoidaan, toteutetaan sekä johdetaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Workshopit
Logistisia haasteita, pohdittavia tavoitteita tai akuutteja ongelmia? Ratkaise ne kanssamme avoimeen keskusteluun ja vankkaan asiantuntemukseemme pohjautuvassa workshopissa.
Koulutus
Tarjoamme asiakkaillemme yksilöllisiin tarpeisiin vastaavaa logistiikkakoulutusta.
Suunnitteluvaihe
Konsultointi
Asiantuntijapalvelu, joka auttaa syventymään logistiikkaan sekä ratkaisemaan siihen liittyviä haasteita. Räätälöimme palvelun sisällön asiakaskohtaisesti.
Logistinen suunnittelu
Haluatko tietää, mitä hankkeen logistiikka maksaa? Suunnittelemme kanssasi tilaus-toimitusketjun hallinnan hankkeen virtauksen näkökulmasta. Suunnitelma huomioi volyymit, kuljetusten määrät, materiaalin kulkeutumisen tehtaalta työmaalle sekä kiertotalouden.
Toteutusvaihe
Johtaminen
Ammattitaitoinen projektinjohtomme varmistaa, että sovitut työt etenevät turvallisesti, laadukkaasti ja budjetoidusti. Osallistumme myös palavereihin ja katselmuksiin.
Koordinointi
Hallinnoimme materiaalivirtoja päivittäin digitaalisesti. Mikäli aikataulut tai massat muuttuvat, pystymme tekemään ripeästi muutoksia. Avullamme vältät yllätykset.
Välivarasto ja kuljetukset
Välivarasto mahdollistaa suurien erien varastoinnin sekä setittämisen pienempiin eriin. Siten materiaali on aina asianmukaisesti varastoitu ja se saapuu työmaalle juuri oikeaan aikaan.
Logistiikkatyöt
Työmaalogistiikassa ajoitus ja tarkkuus ovat ensiarvoisen tärkeitä. Me huolehdimme, että materiaalit ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Varmistamme, että työmaalle otetaan vastaan vain sovitut kuormat ja alue pysyy siistinä.

Räätälöimme Project Avenuen työmaalogistiikan tahtijunan ympärille. Hankkeen edetessä olemme suunnitelleet, koordinoineet ja toimittaneet jo 6 500 toimitusta onnistuneesti.
Artikkeli: Suunnitellun ja suunnittelemattoman ero iskee heti silmille
”Silmiä avaavin kokemus oli tahtituotannon tehokkuus verrattuna perinteiseen rakentamiseen. Voidaankin todeta, että huimaaviin lopputuloksiin päästään työt suunnittelemalla, johtamalla ja niitä valvomalla sekä tilannekuvaa jatkuvasti ylläpitämällä.”
Moni tekee hankkeiden urakkapäätöksiä yksikköhintoja vertaamalla. Me tiedämme, ettei se ole järkevin tapa toimia, koska tällöin logistiikan todelliset kustannukset selviävät vasta hankkeen lopussa. Kun työmaalogistiikka suunnitellaan ajoissa ja oikein, vältytään kalliilta yllätyksiltä ja työnteko etenee sujuvasti.
Me emme ole kuin muut – me olemme TPEX. Lue, miten erotumme alalla:
https://www.tpex.fi/ajankohtaista/miten-tpex-erottuu-muista